Koiramme - Our dogs
Meillä kotona on nykyisin "vain" kaksi doggia; keltaiset Bella (Alder Glade`s Treasure, synt. 2018), ja hänen tyttärensä Helmi (Alder Glade`s No One Like You, 2021) sekä heidän pikkuystävänään bostoninterrieri Alma (Opertunity`s Fadalma Glade, synt. 2016).
Meillä koirat ovat enemmän perheen kuin koiralauman jäseniä. Haluan tästäkin syystä pitää kotona asuvien koirien määrän varsin rajattuna. Mielestäni jokainen koira ansaitsee tulla huomioiduksi ja koulutetuksi persoonana, eikä vain koiralauman yhtenä jäsenenä. Hyvän, kiinteän ja molemminpuolista onnea tuottavan omistajuussuhteen edellytys on runsas ajankäyttö ja yhteinen tekeminen koiran kanssa.
Enimmillään meillä on asunut neljä doggia samanaikaisesti. Kaikki sujui hyvin, mutta luonnollisen poistuman kautta määrä vähentyi, ja en tämän suurempaa laumaa enää tavoittele. Edesmenneet rakkaamme löytyvät sivulta Memories.
Harrastamme koiriemme kanssa lähinnä lenkkeilyä, pientä puuhailua sekä näyttelyitä, mutta ehdottomasti ei liian tosikkomielisesti edes jälkimmäistä.
Kotilauman ollessa pieni, mahdollistuu koirien kasvattaminen ja jatkojalostuksen turvaaminen osin yhteistyökotien ansiosta, joille haluankin osoittaa lämpimät kiitokset. Useimmiten niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Meillä on tapana toimia lojaalisti, rehellisin ja reiluin periaattein, ja vastavuoroisesti olemme onneksemme saaneet kokea onnistuneita sijoitus-, jalostuslaina- ja muita yhteistyökuvioita.
Yhteisomistuksessa (tai muussa sen kaltaisessa kimppahuoltajuudessa ;) ovat kotona asuvien lisäksi keltainen tanskandoggiuros Jäger (Jutlander`s Big Deal, synt. 2019), tiikerijuovainen tanskandoggiuros Major (Quickstep Vom Wasaland, synt. 2023) ja keltainen tanskadogginarttu Ulla (Jutlander`s Darling Clementine, synt. 2023).
Aiempia yhteisiä tuontikoiria ovat ollet keltainen tanskandogginarttu Hilja (Maxidan`s Waiting For a Girl Like U, synt. 2015), keltainen tanskandoggiuros Reno (Maxidan`s Abracadabra, synt. 2016), tiikerijuovainen tanskandoggiuros Pertti (Finlandia`s Leif Glade, synt. 2005) ja keltainen tanskandogginarttu Gina (Maxidan`s Georgia, synt. 2004)
Matkan varrella ja aikojen saatossa olemme osaomistaneet tai sijoittaneet seuraavat narttukasvattimme:
tanskandoggi Löppönen, FI MVA Alder Glade`s Loretta, 2004
bracco italiano Bertta, Alder Glade`s Breanna, 2007
tanskandoggi Bella, Alder Glade`s Elsie, 2008
tanskandoggi Bette, Alder Glade`s Rihanna, 2008
tanskandoggi Hapsu, FI & SE MVA Alder Glade`s Lawella, 2011
tanskandoggi Harmi, Alder Glade`s GM Dowina, 2012
tanskandoggi Hippu, Alder Glade`s Charlotta, 2019
tanskandoggi Chili, Alder Glade`s Chelsea, 2020
Osaomistuskoirien lisäksi jalostuslainaan olemme saaneet Ritu (FI MVA HeJW-14 Alder Glade`s Elowena), Pipsa (LT & EE & LV JCH, BALT JCH, RU JCH Alder Glade´s Gloria Great-M), Sade (C.I.B FI & EE & LV & LT & BALT MVA Red Rublev Sade) ja Iines (C.I.B FI & EE CH TLNW-20 HeW-21 Alder Glade`s Sonya). Ensimmäisen sinisen tanskandoggipentueemme emänä on Hekla (FI MVA FI VPVA Genedda La Belle).
Kasvattimme Lennart (FI MVA Alder Glade`s Luisfigo), Börje (FI MVA JMV-12 HeJW-12 JV-12 Alder Glade`s Alonso) ja Roni (Alder Glade`s Cherokee) puolestaan ovat olleet yhteistyöuroksia.